torstai 31. maaliskuuta 2016

MAALISKUUN SUOSIKIT

Moikka! Maaliskuu tuntui menevän ohi vilauksessa. Shoppailuhulluna testailin minulle uusia tuotteita koko kuun ajan, joista osa päätyi näihin suosikkeihin. En vaan voi uskoa, että huomenna on jo huhtikuu! Kesä on jo kovaa vauhtia tulossa :) Katsotaan nyt mitä suosikkeja maaliskuulta löytyi ♥
Olen jo pitkään etsinyt settiä, jossa olisi kaikki tarvittavat siveltimet oikeaan hintaan. Olin törmännyt näihin aikaisemmin, mutta ne olivat pienikokoiset. Nämä jotka ostin Tokmannilta ovat isommassa koossa olevat Naturel- merkin meikkisiveltimet. Mukana tulee puuterisivellein, poskipunasivellin, meikkivoidesivellin, luomivärisivellin, rajaussivellin ja häivytyssivellin. Olen ollut näin ihan super tyytyväinen ♥ Nämä maksoivat 14, 90 €.
Olen innostunut ristikoista nyt tänä vuonna ja niitä tulee melkein joka päivä tehtyä omaksi iloksi. Niiden tekeminen on ihanan rentouttavaa ja saa ajatukset muualle. Minulla tämä toimii unensaamiseen paremmin kuin kirjan lukeminen. Tämä kyseinen lehti on Valintatalosta hintaan 1 €.
Hiusten värjäyksen jälkeen olen alkanut laittaa erilaista shampoota, hoitoainetta sekä tällaista öljyä hiuksiini. Tämä kyseinen hiusöljy on merkiltä Garnier ja se sopii kaikille hiustyypeille. Laitan tätä pyyhekuiviin hiuksiin suihkun jälkeen ja sen jälkeen föönaan. En käytä tätä kuitenkaan joka kerta.
Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä on suosikkini näistä. Essence- merkki oli minulle aikaisemmin tuntematon, mutta kun kävin Tokmannilla törmäsin tähän merkkiin ja ensimmäisenä huomasin hyvät hinnat eli sopii pienemmällekkin budjetille. Rakastuin tähän kulmakarva settiin, jossa tulee mukana kolme eri kulmasävyä, kulmannostoväri, pinsetit sekä kaksipäinen sivellin. Koko homma on kompaktissa rasiassa, jossa on myös hyvä peili. Tämä maksoi vain 7, 85 €.

Mitkä olivat teidän maaliskuun suosikkejanne?

tiistai 29. maaliskuuta 2016

FIRE



FAVOURITE SONGS ATM

Moikka! Mulle musiikki on aina ollut iso osa elämääni. Kuuntelen musiikkia jatkuvasti ja erilaisten artistien ja kappaleiden löytäminen on mulle arkipäivää. Musiikkia kuuntelen aika laidasta laitaan. Oli se sitten tämän hetken Spotify- listan ykkösbiisi tai biisi jota harvat tuntevat. Genreistä suosikkeina ovat pop, jazz ja rap.

Jos teillä on jotain suosikkikappaleita niin laittakaa niitä kommentteihin.

Love Yourself - Justin Bieber
When we were young - Adele
Hopeful - Bars & Melody
Sax - Fleur East
Honey- Evelina. Mikael Gabriel
Hold my hand - Jess Glynne
Voodoo - Roope Salminen & Koirat
Work from home - Fifth Harmony
YOUTH - Troye Sivan
Neverland - Zendaya
Lempo - Elastinen, Lauri Tähkä
Something New - Zendaya, Chris Brown
Me ollaan ne Part.2 - Cheek
Mama Said - Lukas Graham
AAAA - Elastinen, Robin
Pyydä multa anteeks kunnolla - Antti Tuisku
+1 Radio Edit - Martin Solveig
Top Down - Fifth Harmony


maanantai 28. maaliskuuta 2016

THROUGH MY PHONE

Moikka kaikille! Kevät alkaa lähestyä, joten kaikki mahdollisuudet ottaa ihanan valoisia kuvia on hyödynnettävä, joten puhelimenkameralla on tullut otettua paljon kuvia, jos järjestelmäkamera ei ole ollut mukana. Olen jo pitkään miettinyt miten tämän postausidean toteuttaisin ja milloin, mutta selatessani puhelintani, huomasin siellä olevan paljon kuvia viimeisiltä viikoilta.

Miten teidän pääsiäisloma on mennyt?

1. Blogijuttujen kuvaamista ♥ 2. Huoneeni uusin tulokas on Ikeasta ostettu peili. 3. Carrien päiväkirjat tuli katsottua kokonaan... 4. Hiukset sai liukuvärjäyksen:)

1. Aamu alkoi aamupalalla tietokoneen ääressä. 2. Poju ♥ 3. Kukat saavat aina hymyilemään, joten olenkin nyt ostanut viikonloppuisin kukkia huoneeseeni.4. Salaatintekoa ruoan seuraksi :)

lauantai 26. maaliskuuta 2016

MISTÄ LÖYDÄT MUT?

Blogin lisäksi mua voi seurata eri sosiaalistenmedioiden kautta. Niissä jaan päivittäisiä kuulumisia.

Kertokaa teidän Instagram- tilejänne niin käyn seurailemassa!


Instagram - @erinlinneaa


Bloglovin' - sivulle tästä


Blogini Facebook - sivulle pääset tästä

BLACK & WHITE INSPIRATION

Quotet on aina olleet mulle tärkeitä ja niistä saa voimaa arkeen. Ostin pari päivää sitten taulun huoneeni seinälle jossa lukee '' Do more what makes you happy ''. Aina kun tule huoneeseeni katseeni kiinnittyy siihen ja siilä hetkellä ajattelen, mikä tekee minut iloiseksi. Ajattelin nyt listata teille suosikki musta- valkoisia quoteja Pinterestin perukoilta. Mielestäni musta- valkoiset quotet ovat kaikista selkeimpiä ja sanoma tulee helpoiten esille.

Tässä kollaasissa on enemmän sanontoja kuten '' Shake it off ''. Tämän kollaasin teksteistä ehdoton suosikkini on '' leave a little sparkle wherever you go ''.
Tässä kollaasissa on mielestäni enemmän motivaatiota antavia sekä tsemppaavia quoteja, jotka antavat potkua arkeen. Suosikkini tästä kollaasista on '' No one's life is as perfect as their instagram feed'', koska se on niiiin totta ja jokaisen pitäisi uskoa se.

Haluaisitteko nähdä jatkossa lisää quote- postauksia?

perjantai 25. maaliskuuta 2016

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Hyvää pääsiäistä kaikille! Mulla on pääsiäisloma alkanut pitkään nukkumisella sekä suklaamunien syönnillä. Pääsiäinen on yksi lempiajankohdistani vuodessa, koska kevät alkaa tulla sekä lämpö alkaa saapua. Koulu lähenee loppuaan ja kohta saan peruskoulutodistuksen käteeni apua. Peruskoulun loppuminen on hiukan haikeaa, mutta en malta odottaa lukioon siirtymistä syksyllä ja aloittaa jatko-opiskelut.

Näin kevään tullessa blogini nousee aina uudelleen, koska valoa alkaa saapua ja aurinko näyttäytyy. Kuvailtua tulee enemmän ja näin ollen myös postauksia tulee. Seuraavat pari kuukautta tulevat olemaan kyllä kiireisiä loppupanostuksen takia, mutta yritän järjestää aikaa tälle rakkaalle harrastukselle.

Mitä pääsiäissunnitelmia teillä on?

tiistai 22. maaliskuuta 2016

MITEN MOTIVOITUA?

Keväisin huomaan, että into kaikkeen kasvaa ja motivaatio asioihin nousee korkealle. Oli se kyse sitten koulusta, liikunnasta tai vaikka syömisestä. Kun valonmäärä kasvaa, kasvaa myös innostukseni. Keväisin erilaisten Youtube- videoiden ja blogien selaaminen inspiroi minua pitämään elämäni kasassa. Kesä lähestyy ja säät lämpenevät, joten mielikin virkoaa.

Kevät on aina ollut lempikuukauteni kaikista. Lämmön, valoisuuden sekä raikkauden yhdistelmä on pettämätön. Tähän aikaan vuodesta halu tehdä asioita on helpompaa ja inspiraation pitäminen yllä tuottaa vähemmän vaikeuksia. Myös keväisin huomaan blogini lähtevän uuteen nousuun. Valon lisääntyminen on selkeästi asia joka vaikuttaa eniten aktiivisuuteeni täällä blogin puolella. Kuvaan kaikki kuvani luonnonvalossa, joten valon määrä on tärkeä osa blogiani.

Nyt kun kevät ja sen lämpöisyys tekee tuloa kovaa vauhtia, ajattelin tulla listaamaan teille motivaatio- vinkkejä täällä blogin puolella.

♥ Tee motivaatio- soittolista lempibiiseistäsi ja kuuntele niitä kun valmistaudut päivääsi
♥ Listaa kevään tavoitteet paperille
♥ Käytä kalenteria järjestämään elämäsi
♥ Ulkoile paljon näin nukut hyvin ja sitten jaksat pysyä energisenä päivät
♥ Pukeudu värikkäästi, koska se piristää
♥ Tee asioita joita rakastat

Hyvää kevään alkua kaikille!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

VEGAANISET VADELMA BROWNIET

Lauantain kunniaksi ajateltiin Vilhelmiinan kanssa leipoa vegaanisia brownieita kokkikirjasta nimeltä Vegaanin keittokirja. Tykätään kumpikin leipomisesta tosi paljon, joten leivosten tekeminen tuntui ihanalta puuhalta. Suklaanystävinä innostuttiin brownieiden leipomisesta. Browniet ovat siis suklaisia vähän mokkapalojen tapaisia leivonnaisia, mutta paksumpia ja niiden päälle ei yleensä laiteta suklaista kuorutetta. Me laitettiin leivoksiimme vadelmia päälle tuomaan raikkautta.
Tarvitset:
1 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1/4 tl suolaa
75g hasselpähkinärouhetta
2 banaania
2 1/2 dl sokeria
2 dl vegaanista margariinia sulatettuna
100g vegaanista suklaarouhetta
100g pakastevadelmia
1. Aloita sekoittamalla keskenään kuivat aineet lukuun ottamatta sokeria.

2. Sitten sekoita banaani, sokeri ja margariinisula sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Lisää kuivat aineet margariiniseokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi ilman vatkainta.

3. Sitten levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (noin 30 x 30 ) tai vuokaan. Ripottele pinnalle suklaa- ja pähkinärouheet sekä vadelmat. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Sen jälkeen anna jäähtyä täysin ja leikkaa sitten neliöiksi.

Haluaisitteko nähdä lisää leivontapostauksia tulevaisuudessa?


lauantai 19. maaliskuuta 2016

LUSH SCRUBS

Viime vuosien aikana olen innostunut todella paljon erilaisten kuorintojen käyttämisestä arkisin. Parin minuutin hemmotteluhetki saa aikaan ison muutoksen ja iho tuntuu sen jälkeen ihanan pehmeältä. Varsinkin jos teet kuorinnan illalla, iho on todella pehmeä ja ainakin minulla uni tulee paremmin kunnolla. Muistaen tietysti ihanan tuoksun!
Viimeisen vuoden aikana kaksi kuorintatuotetta ovat nousseet yli muiden.

Lush- Finland valmistaa tuoretta käsin tehtyä kosmetiikkaa. Lush on täysin vegetaarinen, säilöntäaineeton ja eläinkokeeton. Lush-ketjun myymlöitä täällä Suomessa on mm. Helsingissä. Lush valmistaa kuorintatuotteensa aina paikan päällä, joten tuoreus on taattu. Ennen Lushin tuotteiden kokeilua en löytänyt oikeanlaista kuorintavoidetta mistään. Kuitenkin ulkomaanmatkalla tuli kyseisiin tuotteisiin törmättyä ja olihan houkuttelevan näköiseen liikkeeseen pakko mennä. Myymälöissä kaikki on aina järjestyksessä ja paikalla on aina osaavat ja mukavat myyjät. He auttavat löytämään juuri sinulle sopivan tuotteen valikoimastaan ja antavat myös mukaan testereitä jos haluat.
Lushin myymälöistä löytyy suuri valikoima erilaisia tuotteita ja siellä menee aina paljon rahaa, koska kaikki näyttävät niin houkuttelevilta, että tule tunne että kaikki on pakko ostaa juuri nyt.

Yksi suosikkini on kasvo-ja vartalon kuorintavoide nimeltä Ocean Salt. Voisiko enempää raikkaampi tuoksu olla! Tuoksu muistuttaa todella paljon merivettä, mistä nimikin tulee. Tuote on ihanan sinistä ja tuntuu ihanan freshiltä kasvoilla. Luulen, että aluksi naamani ei ollut valmis uuteen tuotteeseen joten vähän aikaa tuote pisteli kasvoilla, mutta se meni muutamassa minuutissa kokonaan ohi. Suosittelen tätä tuotetta ihan älyttömästi !

Toinen suosikkini on Englannista ostamani käsikuorintatuote nimeltä Salted Coconut. Kävimme Lontoon Oxford Streetin Lush myymälässä ja wau! Se oli aivan mahtavan näköinen. Heti kun tulimme liikkeeseen, saimme äitini kanssa käsikuorinnat myyjältä ja näin teimme nopeasti päätöksen mitä ostaisimme. Salted Coconut pussissa käveltiin kaupasta ulos. Tämä tuoksuu ihan älyttömän hyvältä ja jättää uskomattoman pehmeät kädet.

Jos teillä on jotain suosituksia Lushilta tai omia kokemuksia niin laittakaa kommentteihin!

                                                            Yhteistyö Lushin kanssa

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

TOP 5 QUOTES

Olette varmaan huomannut, että olen blogiini viimeisen vuoden ajan tehnyt This Weeks Quoteja tasaisin välein jo 10 kappaletta. Ajattelin nyt listata viisi uutta quotea yhteen postaukseen.
Kuten varmasti tiedätte, rakastan motivoivia quoteja ja ne tuovat hymyn huulille. Henkilökohtaisia lempiaiheita quoteissa ovat ystäviin ja liikuntaan liittyvät quotet. Esimerkiksi yksi lempiasiani minkä tein parhaan ystäväni kanssa oli yhteinen Pinterest taulu, jonne olemme koonneet Bucket List- asioita sekä kaikenlaisia ystävyyteen liittyviä quoteja. Jos sinulla on ystävä tai ystäväporukka jonka kanssa on suuria tavotteita tai haluatte vain piristystä arkeen, suosittelen yhteisen taulun tekemistä.
'' Do what you have to do until you can do what you want to do''

'' Worry less, live more''

'' Be who you are, not what the world wants you to be''

'' Your only limit is you''

'' Be gentle to yourself, you are doing to best you can''


lauantai 12. maaliskuuta 2016

LAUANTAIN OSTOKSIA

Tänään oli tosi hyvä lauantai vaikka en mitään ihmeellistä tehnytkään. Aamulla heräsin kellon soittoon 08:45 ja nousin aivan pirteänä, joka oli tosi outoa. Kymmenen aikaan lähdettiin keskustaan katsomaan pikkuveljeni musiikkiesitystä ja samalla kävin parissa kaupassa, joista tulikin sitten ostettua enemmän kun oli tarkoitus. Mutta puolustukseksi sanon, että kaikki oli tarpeellisia ja käytännöllisiä.
Mulla käy usein niin, että kun otan syötävää tai juotavaa omaan huoneeseeni, pöytääni tulee sellaisia  rinkuloita, joten ajattelin että tälläinen puinen alunen poistaisi ongelmani. Ostin tämän Tigeristä hintaan 5€.
Olin kipeästi uuden hiusharjan tarpeessa, sillä edellinen harjani pysyi koossa teipin avulla, koska jotenkin harjan ostaminen aina unohtuu. Päädyin Tigerin 2€ isoon harjaan.
Cubuksessa oli kaikki Basic- vaatteet ota 3 maksa 2 ja minähän säntäsin sinne ostamaan muun muassa nämä perustopit kahdessa neutraalissa värissä. Ajattelin näin kevään ja kesän lähestyessä ostaa jo valmiiksi pari uutta perustoppia. Yksi toppi maksoi 6,90€.
Toinen Cubuksen Basic -puolelta löytynyt vaate oli perus mustat legginssit. Näitä ei voi olla liikaa vai voiko? Nämä olivat 9,90€.
Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä uusi yöpaitani Cubuksesta. Heti kun näin tämän paidan, kaivoin jo lompakkoa esiin. Materiaali on tosi pehmeää ja varmasti mukava nukkumiseen.
Tämä oli 17,95€.

Haluaisitteko nähdä jatkossa lisää näitä ostospostauksia?

torstai 10. maaliskuuta 2016

MY NEW HAIR!

Oon jo pitkään suunnitellut, tekeväni jotain itselleni radikaalia hiuksilleni ja näin kevään ja kesän tullessa ajattelin sen olevan ajankohtaista. Pitkään meni Pinterest kuvia selaillessa ja miettiessä minkä tyyppistä haluaisin hiuksilleni. Leikataanko paljon vai ei ja tummaa vai vaaleaa? Tuntuu, että tein kuitenkin juuri oikean päätöksen ja olen todella tyytyväinen hiuksiini nyt.
Laitettiin siis liukuvärjäys blondilla hiuksiini. Luonnonvalossa se näyttää huomattavasti enemmän blondilta kuin tässä kuvassa ja kamerassa. Mua jännitti koko viikon, että millaset mun hiukset tulee olemaan ja, että sopiiko ne edes mulle. Turhaan kuitenkin pelkäsin. Nimittäin rakastan näitä hiuksia ihan älyttömän paljon ja mietin vaan että miksi en tehnyt näin aikaisemmin, varmaan koska pelkäsin.
Kampaajani käytti myös hiuksiini Sebastian - merkkistä kuivashampoota antamaan volyymia sekä nostattamaan vähän hiuksiani. No pullo tuli sitten mukana kotiin. Niin hyvä oli tämä kampaajalla, joten oli pakko ostaa se. Hintaa tälle oli 29 €.

Jos ajattelet liukuvärjäystä, niin suosittelen lämpimästi. Varsinkin jos laitat vain latvat oman värisi päälle niin jos jotain menisi pieleen ja et vaikka pitäisi hiuksistasi niin väri haalistuu omaa vauhtia pois. Aikaa ei siis mene paljoa.

Mitä mieltä olette?

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

tiistai 8. maaliskuuta 2016

TUESDAY THOUGHTS

Hyvää naistenpäivää kaikille! Mulla arkitiistai oli yllättävän hyvä pitkästä aikaa. Rauhallinen aamu ennen koulua, hyvä aamupala, kivat tunnit ja koulun jälkeen kaverin kanssa. Illalla iskä toi mulle  myös ruusuja naistenpäivän kunniaksi.
Flunssakausi on selkeästi päällä, koska olen aivan flunssainen kuten noin puolet koulustanikin. Kaiken maailman rohtoja ja lämmintä juotavaa on pitänyt koko ajan ottaa, ettei kipeäksi tulisi. Ajattelin nyt kertoa teille keinoja millä minä autan saamaan itseni pois flunssasta.

~ Juo lämmintä juotavaa esim. kaakaota, mehua tai teetä. Tai osta ihan apteekista flunssaan tarkoitettua juomaa.
~ Kokeile höyryhengitystä! Keitä kattilassa kuumaa vettä, laita kattila pöydälle ja mene itse viltin sisään ja avaa kansi ja pidä vilttiä itsesi ja kattilan päällä, jotta sinulle tulee sellainen pieni '' maja '' kattilan kanssa. Hengitä isosti suun kautta noin 10-15 minuuttia.
~ Mene saunaan. Mutta jos sulla on kuumetta niin en suosittele saunaan menemistä, jos kyse on vain kurkkukivusta niin tämä voi auttaa samalla tavalla kuin höyryhengitys.
~ Lisää C- vitamiinia. Syö joko enemmän hedelmiä tai ota ihan D- vitamiini tabletteja.
~ Lepoa, Lepoa, Lepoa! Jos tunnet itsesi erittäin kuumeiseksi ja flunssaiseksi, paras keino on lepääminen. En kuitenkaan suosittele telkkarin katsomista tai muunkaan ruudun, sillä se lisää päänsärkyä.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua ja paranemista kaikille kevätflunssasta kärsiville!