torstai 29. lokakuuta 2015

FRENDS HEADPHONES


19.10 oli siis synttärini joita juhlittiin heti aamulla sänkyyn tuotavalla aamupalalla. Ennen syöntiä yleensä saan ns. ''päälahjani'' vanhemmiltani. Olin jo noin 5 kuukautta vinkkaillut aina välillä yksistä kuulokkeista joista olin haaveillut jo pitkään. Kun iskäni selän takaa paljastui laatikko, olin jo unohtanut lahjatoiveeni, koska olin niin väsynyt ja toinen silmä kiinni. Kuitenkin kun laatikosta paljastui kauan haluamani kuulokkeet, silmäni aukesivat heti ja aloin hihittää koska olin niin innoissani niistä. Halauksien ja kiitosten jälkeen oli pakko kokeilla kuunnella musiikkia niillä ja olin todella innoissani hyvästä äänenlaadusta.


Kyseessä ovat siis Frends- merkkiset kuulokkeet. Tarkempi nimi on Frends Layla Rose Gold Headphones. Kuvassa kuulokkeet näyttävät kultaisilta, mutta ne ovat oikeasti ruusukullan väriset. Layla tarkoittaa, että ne ovat ne pienemmät ( halkaisija n. 5 cm). Isommat ovat nimeltään Taylor 
( halkaisija n. 9 cm ). Pelkäsin, että isommat olisivat liian isot päähäni, joten otin pienemmät ja tein ihan oikean päätöksen sen suhteen. Hintaa kuulokkeilla oli noin 170 €. jaiks!




keskiviikko 14. lokakuuta 2015

MITEN ALOITTAA OMA BLOGI?

Itse pohdin otsikon kysymystä kolmisen vuotta sitten ja en tajunnut silloin, että se voisi viedä niin paljon aikaa ja vaivaa ,kun päässä oli mielikuva vain upeista kuvista ja huimista määristä lukijoita.
Voin sanoa, että olen henkisesti kasvanut bloggaamisen yhteydessä varsinkin tämän Erin Linnea - blogin myötä. On ihanaa löytää oma juttunsa joka toimii terapeuttisena keinona. Aiemmissa blogeissani intohimoni bloggausta kohti ei näkynyt, koska sitä ei vain ollut. Olin silloin aika nuori vielä ja en tajunnut mistä pitäisi kirjoittaa ja mistä ihmiset haluaisivat kuulla. Ensimmäisissä blogeissani ei ollut yhtäkään lukijaa koska en ajatellut sitä kuin pari kertaa kuukaudessa juttuna. Nyt olen kuitenkin Erin Linnea - blogin myötä kiitollinen joka ikisestä katsojakerrasta, kommentista ja lukijasta. On outoa ajatella, että joitakin tuntemattomia ihmisiä oikeasti kiinnostaa mitä minulle kuuluu ja mitä teen. Nyt kuitenkin tulin jakamaan vinkkejä oman blogin perustamiseen, jos sellaista suunnittelet. Rohkaisen jokaista kokeilemaan vaikka se sitten olisikin ihan väärä juttu sinulle, kokeilemalla tietää!


1. Pohdi millaiset asiat sinua kiinnostavat ja joista haluat kirjoittaa, etsi vaikka inspiraatiota muista blogeista. Mutta muista, että tarkka kopiointi ei ole oikein, vaan tee blogista omasi.

2. Käytä aikaa ja luovuutta ulkoasuun, jotta lukijalle jää hyvä ensivaikutelma blogistasi. Tee ulkoasun muokkausta vaikka kuukausi ennen ensimmäisen postauksen tekoa. Näin sinulla on pohja mistä aloittaa. Bannerin voi helpoiten tehdä Picmonkeyllä. Itse käytän GIMP 2:sta.

3. Kun alat ensimmäistä postausta kirjoittamaan, kerro siinä vähän itsestäsi, jotta lukija saisi tietää sinusta vähän enemmän.

4. Suosittelen käyttämään jokaisessa postauksessa kuvia, paitsi tietenkin jos blogisi on kuvaton tai kuvat eivät sovi aiheeseen.

5. Jos haluat blogiasi esille, linkkaa se esim. Facebookin bloggaus ryhmiin tai vaikka Demin blogi- keskusteluihin. Muista, että blogin tyrkytys ei auta!

6. Muista aina kirjoittaa aiheista jotka sinua kiinnostavat, äläkä kopio muilta. Omana itsenäsi saat parasta jälkeä.


lauantai 10. lokakuuta 2015

THE BEST WAYS TO SAVE MONEY


'' Eikä! Mun on ihan pakko saada toi! ''

Jos tunnistit itsesi tuosta lauseesta tuossa ylhäällä ja haluaisit siitä eroon, niin tämä postaus on täydellinen sinulle. Joo teidän, kaikki ihmiset sanovat tuota lausetta monta kertaa elämässään, mutta jos sinulle tapahtuu tätä päivittäin ja haluaisit vähentää sitä, jatka lukemista. 


1. Aina kun menet kauppoihin laadi itsellesi budjetti ja ota rahaa mukaan vain tietyn verran.
Esim. Menen tänään keskustaan ja otan rahaa mukaan 25 € jolla ostan.

2. Tee ostoslista jokaiselle kuukaudelle tai vaikka viikolle jos haluat ja älä osta muuta kuin ostoslista antaa. Esim. Lokakuussa tarvitsen farkut, takin ja hanskat joten ostan pipon vasta marraskuussa.

3. Aina kun haluat ostaa jonkun vaatteen, mieti minkä kanssa käyttäisit kyseistä tuotetta ja päätä vasta sitten.

4. Jos haluamaasi tuotetta ei ole oikeassa koossa ,älä osta sitä jos se ei kunnolla sovi. Varmista, että kaikki vähänkin kalliimmat tuotteet ovat oikeassa koossa ettei tule väärän kokoisia ostettua.

5. Säilytä kuitit! Kun kassalla kysytään otatko kuitin ja olet ostanut vaatteita sano aina kyllä. Näin voit palauttaa ja saada rahat takaisin jos vaate ei jostain syystä sopisikaan. Minulle on ainakin käynyt niin, että kengät saattavat olla kaupassa hyvät mutta kotona ne ovat pienet.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

MY FAVOURITES X10


Nyt taas vähän lisää tutustumista minuun luvassa. Aion kertoa 10 lempiasiaa mielestäni.
Minusta on tärkeää, että lukija tuntee bloggaajaa enemmän kuin nimeltä joten sen takia olen ripotellut näitä tutustumispostauksia vähän väliä sinne tänne.


Suosikkiruoka: Kanatäytteiset tortillat tai lohirisotto
Suosikkihedelmä: Mango ehdottomasti
Suosikkivuodenaika: Kevät
Suosikkikappale: Tällä hetkellä eniten soi R.City feat. Adam Levine Locked Away
Suosikkikosmetiikka: Varmaankin Rimmelin ripsiväri


Suosikkikirja: Tällä hetkellä rakastan vloggaaja Zoellan kirjaa Girl Online
Suosikkisarja: Ehdottomasti Frendit
Suosikkielokuva: Tällä hetkellä Fast & Furious 6
Suosikkiväri: Jo monia vuosia olleet sininen ja valkoinen
Suosikkibloggaaja: Ehdottomasti Saijis. Hänen haastatteluunsa pääset tästä

Toivottavasti tunnette minua nyt vähän paremmin!

maanantai 5. lokakuuta 2015

THIS WEEKS QUOTE 4


Woow nyt on vuorossa jo neljös osa quote- sarjaa. Moni on sanonut pitävänsä näistä postauksista ja itse tykkään näitä tehdä joten jatkan näiden tekemistä. Nyt kun syysloma lähestyy niin viimeiset kokeet ennen jakson vaihtumista stressaavat minua ja joidenkin aineiden kohdalla tuleva koe on myös viimeinen koe ennen päättöarvosanan antoa joten panostusprosentti on suuri perfektionisti kun olen. Kuitenkin jos en viikolla ollenkaan olis blogin puolella pääni varmaan räjähtäisi, koska en saisi muuta ajateltavaa kuin matikan funktiot ja energian yksiköt fysikkassa. Rakkaus blogia kohtaa on niin suuri ettei ole tuntiakaan päivässä jolloin en edes sekuntia sitä erilaisia kuvauskulmia ja postausideoita. Kiitos kuuluu kaikille ihanille lukijoille joita on aika lyhyessä ajassa tullut enemmän kuin osasin odottaa sekä tsemppaavat kommentit postauksiin, kiitos!

Do more of what makes you happy
Kuten quote sanoo:'' Tee enemmän asioita jotka tekevät sinut iloiseksi.''
Kyseinen quote on yksi suosikeistani. Pysähdyn aina lukiessani sitä miettimään mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja joita pitäisi tehdä enemmän. Rakastan bloggaamista ja haluan tehdä sitä niin kauan kuin kiinnostus sitä kohtaan riittää mikä ei tule olemaan vielä pitkään aikaan. Rakastan valokuvaamista ja unelma olisi ottaa paljon kuvia joka päivä jotta olisi aina uusia kuvia joita katsella ja niistä jää myös ihania muistoja. Ehkä joskus tekisin vaikka Ifolor- kirjan niistä...
Kannustan aina ihmisiä tekemään rakastamiaan asioita ja olla lopettamatta ennen kuin saa unelmansa toteutettua, kiitos siitä tälle quotelle.


lauantai 3. lokakuuta 2015

DIY LEHTITAULU


Nyt olisi vuorossa tämän blogin ensimmäinen DIY- postaus tätä on odotettu. Minulla on ollut tämä kyseinen idea mielessäni jo keväästä asti ja olin super innoissani nyt kun sain sen vihdoin tehtyä ja siitä tuli sellainen kuin halusin. Viimeisin postaukseni oli ideoita joilla tehdä huoneesi valmiiksi syksyyn joten nyt tämä on vielä yksi syksyinen lisäys.


Tarvitset:
Kehykset
Haluamasi lehden
Sanomalehden tai aikakausilehden
( teippiä tai liimaa )


Laita valitsemasi lehti jonkun paksun kirjan väliin pariksi tunniksi paperien sisään.


Sitten ota kehyksesi sisäosa irti ja piirrä oikean kokoiset ääriviivat paperiin.


Leikkaa sitten ääriviivoja pitkin kehyksen kokoinen pala.


Halutessasi voit liimata tai niinkuin minä tein niin teipata lehden kiini paperiin.


Tadaa! Tässä on valmis taulu tuomaan syksyisyyttä huoneeseesi.
Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta ja kertokaa kommenteissa jos haluatte nähdä lisää DIY- postauksia!


perjantai 2. lokakuuta 2015

ROOM READY FOR FALL


Nyt jatkuu tämä ''sisustus / DIY '' sarjani. Itse tykkään tosin paljon sisustaa huonettani eri vuodenaikoihin sopiviksi. Kukkaset ja pirteät värit pois ja rusehtavat ja lämpimät sävyt esille.
Nyt aion kertoa teille muutaman vinkin jolla saada huoneesta syksyisemmän tuntuinen pikkuvaivalla.


Väritä tai piirra valmiiseen värityskirjaan tai ihan vain paperille kuva ja kehystä se. Saat uniikin taulun ja voit päättää värit.

Lisää pehmeitä huopia ja peittoja sängylle tekemään sen '' puff '' efektin.

Ota jouluvalot jo esille kyllä luit oikein. Laita valoja esim. lyhtyjen sisään tai sängyn päädyn päälle.

Jos sinulla on vaaterekki niin vaihda vaatteet rekistä villapaitoihin ja lämpimiin neuleisiin.

Lisää syksyisen värisiä ja tuoksuisia kynttilöitä sinne tänne. Varo, ettet sytytä tulipaloa!


Kynäpurkkien vaihtaminen '' kahvi / teekuppeihin '' saa jo aikamoisen muutoksen työpöydälle.

Katso, että villasukat tai pehmoiset tossut ovat lähettyvillä kylmiä aamuja varten.

Vaihda tyynyn päälliset syksyn sävyihin.

Ota syys / talvivaatteet päällimmäisiksi laatikosta tai kaapista, jotta aamut nopeutuisivat.

Laita esim. yöpöydän tai työpöytän kulmalle romaaneja joita aijot lukea syksyn aikana.

torstai 1. lokakuuta 2015

SEPTEMBER FAVOURITES


Nyt olisi aika listata menneen syyskuun suosikit. Tuntuu ihan oudolta, että nyt on jo lokakuu ja mun synttärit lähestyy. Koulu on alkanut hyvin paitsi paljon on tauteja liikkellä niin niitä on välillä minuunkin osunut. Lehtien erivärisyys ja niiden tippuminen saa mut innostumaan koska talvi on tulossa! En malta oottaa kaikkia paksuja neuleita ja kylmiä pakkas-aamuja kaakaon äärellä. Jos joku muu siellä on innoissaan tulevasta talvesta ja nykyisesta syksystä niin et ole ainoa:)


Tässä on kaksi lempiastiaani syyskuulta. Vasemman puoleinen lasimuki on vilahtanut parissa postauksessa, mutta siitä on tullut paljon kysymyksiä, että mistä se on. Lasimukini on siis Tigeristä ostettu 3 €. Oikean puoleinen Snacks - kulho on Vanhasta kaupungista, en kylläkkään muista kaupan nimeä....olisikohan ollut Vanilla Home. En ole varma, mutta se maksoi 12,99 €.



Spotify- sovellus on ollut suosikkini on ainakin puolitoista vuotta. Uusien biisien löytäminen on hauskaa ja esim. bussimatkoista musiikin kuunteleminen tekee huomattavasti hauskempia.


Uusien kuvakulmien löytäminen näin syksyisin on mielestäni hauskempaa kuin kesäisin. Kaikki oranssit, keltaiset ja ruskeat lehdet tekevät kuvista lämpöisen tuntuisia.

 

Aloitettiin Vilhelmiinan kanssa käymään Taidekoulussa parisen viikkoa sitten ja kyllä harmittaa kun en ole aikaisemmin sinne lähtenyt. Olemme kahdella kurssilla: Mediataide- kurssilla ja Yleiskuvataide- kurssilla. Suosittelen kaikille luoville ihmisille!


Pojun kanssa agilityä aloitin kotipihalla harrastamaan jo viime vuonna, mutta nyt kun Poju osaa jo niin paljon, on harrastuksesta tullut vielä kivempaa. Jos koirallasi on liikaa energiaa niin agility on hyvä harrastus. Ei meilläkään mitään ammattilaisvälineitä ole, vaan kaadetaan vanha penkki kallelleen ja laitetaan koira hyppäämään sen yli. Se on juuri oikean korkuinen eikä maksanut mitään.


Uuden syys/ talvihuivin hankkiminen on jo pitkään ollut ostoslistalle, kunnes sitten kummitätini olikin ostanut sen minulle. Huivi on tietääkseni Cubuksesta ja on yksi parhaimmista huiveista mitä minulla on ollut.


Huoneeni kaipasi kipeästi uutta karvapeittoa leffailtoihin ja kylmiin talviöihin, lopulta se tuli hommattua. En tiedä mistä kyseinen peitto on mutta se on niin pehmeä, ettei sen suojasta malta nousta kylmänä päivänä.


Miks sulla on jumppapussi mukana? Niitähän käytettiin 1. luokalla.
Tuo väite on muuttumassa koska viime aikoina jumppapussin käyttäminen ihan koulureppunakin on yleistynyt ainakin meidän koulussa. Ja sanotaan vaan, että on helpompi kantaa liikkakamat erillisessä pussissa kuin ahdata ne hikisinä koululaukkuun jossa on kaikki kirjat, ja sitten mitään ei saa ulos eikä sisään. Suosittelen ostamaan jumppapussin. Tämä oli Stadiumista 9,99 €, Stadiumin oman jumppapussin saa vain 3,99 €.


Nyt on vuorossa syyskuun lempi huulicombo. Nimittäin We Care Iconin huulipuna sävyssä 18 ja Lumenen Natural Code huulikiilto sävyssä 5 Creamy melon. Kuvan huulipuna on erittäin pinkki, mutta hieman lohenvärinen huulikiilto takaa hyvän lopputuloksen, eikä se ole liian pinkki.


Sitten vielä viimeinen suosikki, nimittäin hajuvesi. Englannsissa ollessamme ostin meikkipussin, jossa oli sisällä 4 näitä PINK - hajuvesiä. Yksi parhaimmista ostoksista reissultamme oli kyllä kyseinen pussi, joka toimii tällä hetkellä meikkipussina. Lempituoksuni syyskuussa on on ollut tuoksu nimeltä Warm & Cozy. 

Mitä pidätte näistä suosikit postauksista?